Koirahoitola

logocolortextbelow.jpeg

Hoitolan vastaanotto ja luovutusajat arkisin pääsääntöisesti klo 16-20 (kysy tarpeen mukaan aamuvastaanottoa), viikonloppuisin sopimuksen mukaan 8-20

Meille mahtuu hoitoon suurempikin koiraperhe! 2011 valmistuneen hevostallirakennuksemme yhteyteen on rakennettu kolme lämmintä ja kalustettua koirahuonetta joista jokaisen asukkailla on kesäaikaan käytössään oma ulkotarha.

Koirapaikkojen pieni määrä takaa hoidokeille yksilöllinen hoitojakson. Huoneet on rakennettu kooltaan sellaisiksi, että samaan huoneeseen mahtuu samassa perheessä eläviä koiria useampikin. EMME OTA KOIRAHOITOLAAN MISSÄÄN TILANTEISSA IHMISILLE AGGRESSIIVISUUTTA OSOITTAVIA KOIRIA. Hoitojakso keskeytetään samantien, mikäli hoitoon tuotu koira osoittaa aggressiivista käyttäytymistä henkilökuntaa kohtaan. 

Hoitokoirien käytössä on kaksi hiekkapohjaista juoksutarhaa (750m2) sekä nurmipohjainen koirapuisto 15 x 30m vapaana juoksentelua ja nuuskuhommia varten. Peruspäivähoitoon sisältyy kolme ulkoilua vapaana juksutarhassa. Ulkoilut jakautuvat tasaisesti hoitopäivän ajalle aamulle, iltapäivälle ja illalle. Metsälenkkejä on tarjolla joka päivä joko 20min tai 45min pituisina. Hoitokoirien aktivointina teemme nenätyöskentelyä nose workin, namipiilojen etsinnän tai veri- tai namijäljen merkeissä. Aktivointileikkejä sekä perustottelevaisuuden koulutusta toteutamme omistajan toiveiden mukaan kaikille koirille. 

Hoitolan koira-asiakkailla tulee olla voimassaolevat rokotukset sekä säännöllisesti hoidettu loishäätö. Koirien tulee olla hoitojaksolle tullessaan terveitä (ei yskää, nuhaa, ripulia, ulkoloisia tai muita tarttuvia tuteja). Suosittelemme vuosittain otettavaa kennelyskärokotetta. Hoitojaksolle on hyvä ottaa mukaan koiran omia leluja, oma peti ja mieleisiä puruluita.

Ennen hoitajaksoa täytetään sähköinen hoitosopimus jossa on esitiedot hoitoon tulevasta koirasta. Varmistathan hoitopaikan saatavuuden sähköpostilla tai puhelimitse ennen hoitosopimuksen täyttämistä. Arkisin koirien hoitoon tuonti / haku klo 17-20. Viikonloppuisin sopimuksen mukaan 8-19. Voimme ottaa hoitolaan vain ennalta sovittuja tulo- ja hakuaikoja noudattavat asiakkaat. Varaus ja peruutusehdot hoitosopimuslomakkeella.

20161005_124123.jpg

koirapuistonetti.jpg

kolmonennetti.jpg

ykknen1.jpg